torstai 25. heinäkuuta 2013

Makkoilua

Täällähän on kuumat kelit. Meinaa hikivalua vaikkei mitään tee. Siksipä nyt vaan makkoilen.

Pyörää käväsin hieman testaamassa. Tuntunut minnekään pääsevän. Saattaa valvominen hieman kostautua. Lentokoneessakaan saannut kunnolla nukuttua kun takana ollut vapaan kasvatuksen saannut bättre folkken pennut potkiskeli ja olivat koko ajan äänessä.

Hieman ajamista hidasti vasemman puolen liikenne ja pyöräkaistat. Sitä kun on tottunut suomalaiseen liikennekulttuuriin, niin meinannut uskaltaa liikkua kuten olisi saannut. No eipä sitä Lontoon kaduilla paljoa ajeta, ainakaan ilmeisesti noin vilkkaan tien varrella mitä pitkin kävin ajamassa.

Pubikulttuurinki kerkesin katsastaa, lähipubista sai purilaisaterian oluella 6£. Ensi kerralla pitää ottaakin fish'n'chips kun semmostakin on tarjolla.

Toivottavasti tää keli helpottaa yöksi, muuten tulee tukala yö. Eikä haittaisi vaikka ympäristön melutki vähän hiljenis. No eiköhän tässä pari yötä nukuta, on sitä oltu heikommissakin paikoissa yötä.

Niin se kisaan alkaa sunnuntaina suomen aikaan vasta 1130 ja loppuu 3.8 810 mennessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti